lauantai 23. huhtikuuta 2016

Miauuu!

Sain taannoin, jo jonkun aikaa sitten, työkaveriltani inspiraatiokuvan kissakorviksista. Asia jäi silloin lähinnä naureskelun tasolle, mutta silti kytemään mieleeni. Hänellä oli viikko sitten syntymäpäivä, joten päätin kokeilla pinnani pituutta ja alkaa askartelemaan kissakorviksia synttäriyllätykseksi.

 

Materiaalina oli tuttu ja turvallinen fimomassa. Vinkkivitonen; "tuore" fimomassa käyttäytyy muuten paljon paremmin kuin kauan paketti levällään ollut fimo. Tämän ehkä kaikki tiestikin, mutta ero uuden ja jo elämää nähneen massan välillä on todella muovailtaessa merkittävä, joten ihmettelen asiaa tässä samalla ikäänkuin ääneen. Vaikka tokikin vanhoja massoja tulee säilytellä myös - tuskin kovinkaan moni jaksaa kerralla tuhlata koko fimo"palikkaa" ja olisi suorastaan haaskausta heittää fimot käytön jälkeen pois ostaakseen uudet ja pehmeämmät tilalle. Tilannetta hieman helpottaa se kun varaa hyvin aikaa fimon pyörittelyyn ja kämmenten välissä paineluun, se pehmentää edes vähän.


 

Mutta tältä kissat näyttävät siis korvissa tositoimissa. Tein lahjaksi yhdet, ja nämä yhdet tein koeversioiksi itselleni. Tuotekehittelyä ne vielä joissain määrin vaativat, mutta ihan toimivat ne on tällaisen ensikertalaisen näkökulmasta nytkin.


 

Paketoimaan en korviksia nyt sen kummemmin lähtenyt, vaan pistin ne kartonginpalasesta läpi ja lahjapussiin. Nyt täytyy ottaa muutamana päivänä nuo omat kattikorut käyttöön ja katsoa kuinka käyttäytyvät :) 

Seuraavaksi muuten ajattelin edelleen jatkaa korvisteeman ja fimojen parissa, muutama kuva tuolla jo odottelee julkaisuaan... Palataan!

3 kommenttia:

  1. oo, aivan ihanat! mie näin fb:ssa rakkaudesta kissoihin -ryhmässä (joka on aivan ihana ryhmä), samantyyppiset korvikset pari päivää sitten, ja aattelin itsekin kokeilla näiden tekoa joku päivä :)

    VastaaPoista
  2. Nää on tosi ihanat! Olen nähnyt näitä pinterestissä ja miettinyt monesti että voisin joskus kokeilla.. sitten se ajatus on kääntynyt siihen mikä mämmikoura mä olen ton fimon kanssa ja idea on pystyyn kuollut siis jo syntyessään :D

    VastaaPoista