perjantai 11. maaliskuuta 2016

Mittaillen.

Jo kauan sitten olen hullaantunut mittanauhoihin ja niiden kierrättämiseen koruiksi. Olen tehnyt niistä moooonet korut, ja ne ovat hullaannuttaneet monia ostajiakin :)



Aikaisemmin olen aina tehnyt ihan perinteisiä mittanauhakoruja mustavalkoisesta kapeasta ylijäämämittanauhasta. Nyt on kuitenkin ihan uutena juttuja tällaiset leveät versiot! Näistä minulla on tällä hetkellä tätä keltaista ja mintunvihreää. Niin söpöjä!

 

Tällä kertaa (värin ja leveyden lisäksi) uusi juttu on myös tuo korun malli. Aiemmin ne ovat olleet mittanauhalenkkejä, nyt leikkasinkin ne ihan erilaisiksi.


Toisella puolella kulkee sentit, mutta minä halusin omiin korviksiini saada esiin tuumat. Nämä on kyllä siitä hauskoja koruja että vaikka niitä tuuli vähän heiluttelisikin, niin ovat silti omalla tavallaan aina oikeinpäin.


Niin kivat. Ihan melkein heti TOP3:seen omalla listallani!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti