torstai 18. helmikuuta 2016

Heijastinhommissa.

Taas tuli tehtyä muutamat heijastimet. Aina kun keksii kokeilla jotain uutta kivaa, huomaa että motivaatio pomppaa pilviin. Niinpä siis teinkin uutta ja vanhaa, molempia sopivassa suhteessa. :) Kaikki näistä ei suinkaan ole vielä maailmalle lähtenyt, vaan osa jäi tiukanpaikanvaraksi laatikkoon odottelemaan.

 


 

Tässä erässä syntyi siis näitä entuudestaan jo tutuksi tulleita rintakorukukkia, ja nyt uusimpana villityksenä myös noita keväisiä perhosia. Perhoset edustavat nyt tätä uutta ideaa, joka innosti taas tarttumaan heijastinkankaisiin.
Niitä tuunasin vielä pienellä lisämausteella, eli noilla timanteilla jotka kimaltelevat siivissä.



 

Nämä ovat siis kaikki rintakorumalleja. Itse en ole mikään suuri perhosfani, mutta pitänee myöntää että nuo ovat siitäkin huolimatta varsin kauniita. Ehkä tuovat siivillään myös kevättä tullessaan, kun lepattelevat ihmisten rintapielissä :)


(Ps. Luin muuten jostain että ihmisiä ärsyttää seurata tällaisia minun blogini kaltaisia blogeja joissa esitellään vain jotakin itsetehtyä mutta ei jaeta sen kummemmin ohjeita. Minä toivon ettei teistä kukaan tämän vaatimattoman blogini takia jaksa itseään ärsyttää, vaan kysyy reippaan rohkeasti jos kaipaa ohjetta johonkin esittelemääni tekeleeseen. Niinhän minä teen itsekin, jollei idea sitten ole lähtöisin omasta päästäni - ja suurin osa kun kuitenkin on juuri sieltä syntyjään.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti