sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Pieni ylläri ystävälle.

On ihanaa kun maailmaan mahtuu sellaisia ystäviä joiden kanssa voi jatkaa siitä mihin joskus jäi. Vaikka juttu olisi hetkeksi seisahtunut kolme vuotta sitten, silti se voi jatkua uudestaan siitä mihin silloin keskeytyi. Sellaista ystävää voisi kutsua timantiksi. <3

Näin taannoin ystävääni siis muutaman vuoden tauon jälkeen ja vein hänelle pienen itsetehdyn yllärin mennessäni.

 

Ylläripussi piti sisällään heijastimeksi verhotun timantin (koska niitähän ne ystävät ovat) ja ystäväni nimikirjaimilla varusteut Scrabble -korvikset. Pientä ja vaatimatonta, mutta suurella sydämellä tehtyjä.


 

Sujautin ne tuollaiseen pinkkiin paperipussiin jonka koristelin leimasimilla. Olen ihan leimaushullu! Voisin tökkiä niitä jokapaikkaan.
 Minäkin sain tuolloin tuliaisia häneltä. Ihanan peltirasian Tamperesuklaata. Olen odotellut sopivaa hetkeä nautiskella tuon suklaan - luulen että se hetki on koittanut nyt. Taidan heittäytyä sohvalle suklaat seuranani ja mietiskellä onnekasta elämääni johon kuuluu niin paljon hienoja ihmisiä (tänäänkin meni koko päivä messuillessa ihanan ja rakkaan ystävän kanssa). Nyyh.

2 kommenttia: