lauantai 17. lokakuuta 2015

Äiti☺

Äidillä oli eilen syntymäpäivä. ♥ Koska meille sattui menoa juuri tälle viikonlopulle, siirsimme kakunleipomistalkoot viikon päähän. Halusin kuitenkin muistaa äitiä ihan itse varsinaisena synttäripäivänä jo pienellä paketilla, ja ajattelinkin nyt näyttää Teille muutamin kuvin mitä paketti piti sisällään. Äiti on se, joka on aina jaksanut arvostaa kaikkea sitä mitä olen innostunut käsilläni tekemään. Niinpä paketista paljastui, arvatenkin, aika paljon itsetehtyä.

 


Kortin tein hetken päähänpistona lintuteemalla. Vähän blingblingiä ja vähän pitsiä :) Tuo itse kuvio, lintu häkkeineen, on tehty Big shot  -leikkurilla josta minulla onkin piakkoin tulossa ihan oma postauksensa. Oikeastaan sen voisin laittaa tulemaan seuraavaksi, sillä Big shot on näytellyt suurta roolia myös tuon paketissa menneen heijastimen teossa.


 

Heijastimeen ompelin tuonne paksuun huopaan kiinni rintaneulan jolla kukan saa kiinnitettyä hihanpieleen tai takinliepeeseen. Tämä kukkakuvio on tosiaan myös Big shotilla leikattu, johon olen sitten kiinnittänyt heijastavat osat ja haaraniitin. Olen niin innoissani tuosta Big shotteilusta että tekisi mieli laittaa siitä kuvatulva heti tähän perään, mutta josko malttaisin odottaa vaikka sinne seuraavaan postaukseen asti...


 

Palatakseni kuitenkin synttäripaketin sisältöön, sieltä löytyi myös korvikset (koska niitä ei voi koskaan olla liikaa). Ne minun vain oli yksinkertaisesti pakko tehdä kun nuo helmet työkalupakissani silmiini osuivat. Näyttivät ihan äidin korviksilta heti jo mielessäni.

 

Ja vielä yhtä itsetehtyä lahjaa edusti kapussikaulakoru. En ole oikein aiemmin tullut näiden kapussien kanssa toimeen, joten kerta se oli ensimmäinenkin... Mielestäni siitä tuli kuitenkin oikein kaunis.


Saamani tiedon perusteella lahjan saaja ilahtui paketistaan, joten onnistuin tarkoituksessani. Oli siellä paketissa myös yksi perinteinen cd-levykin, jotta voi humppaa rallatellen jatkua matka kohti seuraavaa synttäripäivää. :)

3 kommenttia:

  1. Ihmekuviot = sydän :)

    VastaaPoista
  2. Nyt se ensimmäinen kommentti on kadonnut ihme kuvioineen:). Siinä luki sydäntehostein, että tuo heijastin on huippuihana, se on kuin rintakoru, niin nätti! Kiitos! -mam

    VastaaPoista
  3. Joo mulla näytti että se eka kommentti on tullut kyllä, mutta johonkin se on nyt kadonnut... :)

    VastaaPoista