sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Loistavat pöllöt.

Joillekin syksy on vuodenajoista ehdoton lemppari. Itse en oikein tiedä. Toisaalta rakastan syksyn pimeneviä iltoja ja sitä kun saa sytytellä tunnelmavaloja, mutta toisaalta miellän kyllä itseni niin aurinkoa ja lämpöä rakastavaksi että ehkä se kesä kuitenkin on ykkönen. Sitäpaitsi minusta on inhottavaa, kun varpaita palelee! Ja ei koskaan kesällä palele!
Ohimennen kuulin, kun läheinen työkaverinikin haikaili kesän ja auringon perään. Halusin äkkiä keksiä pienen piristyksen syksyyn! Tein molemmille lähimmille työkavereilleni pienen syksynpelastusyllärin.

 

Ompelin heille pöllöheijastimet. Tein heijastimista kaksipuoleiset, jotta ne voivat keikkua miten päin tahansa ja heijastavat silti. Piirsin niihin tähän tarkoitukseen sopivalla tussilla pöllön silmät, nokan ja siivet, sekä koristelin siivet vielä pienillä sydämillä. Vastaavanlaisia minulla on ollut myyjäisissäkin myynnissä, mutta yksipuoleisina. Nämä ovat jotenkin... No, veikeitä! Vaikka itse sanonkin.


 

Pöllöjen lisäksi sujautin paperipusseihin mukaan vielä tuollaiset suklaiset sateenvarjot, kun syksyisin nyt yleensä tuota vettä taivas tarjoilee. Ehkä eivät fyysisesti ihan kaatosateelta suojaa, mutta suklaan tuoma henkinen suoja syksyä vastaan korvatkoon tuon aiemman puutteen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti