tiistai 11. elokuuta 2015

Kumihimo.

Kuten aiemmista teksteistäni huomata saattaa, meillä on aika tiivis perheyhteisö. Aiemmin esittelin äidiltäni perittyjä käsityötaitojani, ja nyt ajattelin esitellä siskoni kanssa yhteistyössä tehtyjä kumihimokoruja.


Hän innostui kumihimokorujen tekemisestä todella tuossa alkukesästä, ja nyt onkin syntynyt jo korua jos toista. Ostimme hänelle vielä uuden kiekonkin, ja nyt saa siis tehtyä sekä pyöreää että littanaa rannekorua :) Kumihimo -korut eivät siis suinkaan ole mitään kumiin liittyvää (eivät esimerkiksi näitä nuorempien keskuudessa hiteiksi nousseita, pienistä kumilenkeistä tehtyjä koruja), vaan tietynlainen kiekko jonka avulla voidaan punoa kivoja nauharannekoruja.



Ja nyt kun ensimmäisellä on ehkä jo herännyt kysymys että miten näiden tekemiseen nyt saa kaksi ihmistä mahtumaan, niin helposti! Siskoni punoo korut, ja minun hommani on hankkia ja kiinnittää niihin parhaiten käyvät lukot. Sellaisia ovat mm. putkimalliset magneettilukot sekä tavalliset papukaijalukot, vähän korun mallista ja paksuudesta riippuen. Yritän kuitenkin näissä suosia tuota magneettia, ne ovat jotenkin näihin istuvampia. Ja toki myös helpompia kiinnittää! Kiinnitän lukot koruihin napakalla koruliimalla.




Koska näiden korujen teko on ollut vasta alkutaipaleella, on pitänyt vielä jonkin verran hakea esimerkiksi oikeiden materiaalien kanssa. Ja erityisesti sen kanssa, minkä verran narua menee yhteen rannekoruun halutun koon saavuttamiseksi. Tämän kanssan on tullut muutamia huteja, mutta keksinpä hyödyntää nämäkin punokset - nimittäin kaulakoruiksi! Vaikka ovatkin vain joitakin senttejä pitkiä....


 

... niistä saa silti oikein näyttäviä kaulakoruja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti