keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Sadesää - mikä ihana tekosyy.

Itse kukin Suomessa juhannuksensa viettänyt tietää varmasti, että tällä(kään) kertaa ei sää suosinut.
Minä päätin tänävuonna ottaa huonosta säästä ilon irti, ja keskityin väkertämään sisätiloissa mitäs muutakaan kuin HAMAHELMIÄ! Niistä olen saanut jälleen uusimman villitykseni, ja tekisi mieli kokeilla jos vaikka millaisia erilaisia tekeleitä.

 

Tälläkertaa syntyi sekalainen seurakunta vähän kaikenlaista. On korukäyttöön, magneetiksi, avaimenperäksi, ehkä kaulakoruihinkin...



Tein muutamia varsin yksinkertaisia juttuja, mutta sitten myös muutamia jotka vaativat jo hieman enemmän suunnittelua ja miettimistä. Nuo keltaiset WhatsApp -hymiöt ovat mielestäni tosi hauskoja! Ja aikalailla näköisiäkin.



Näissä hamahelmissä ehkä kaikkein turhauttavinta on se, että pienien kuvioiden tekeminen on aika mahdotonta. Sille ei oikein voi mitään, että väistämättä ne kasvavat ja kasvavat sitä mukaa kun niihin haluaa lisätä yksityiskohtia. Esimerkiksi korvisten kohdalla tämä saattaa olla haaste... Mutta päätin että sitten opettelen vain käyttämään isompia korvakoruja. Sillähän siitä päästään!

Muutamista näistä tekeleistäni tuli heti ehdottomimpia lemppareitani. Ajattelin vielä jossakin vaiheessa vilauttaa niistä tarkempaa kuvaa, kunhan pääsevät käyttöön asti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti