tiistai 16. kesäkuuta 2015

Lomapussukat.

Niin vaan on vuosi vierähtänyt siihen pisteeseen että työpaikalla alkaa työkaverit kirmailla lomalaitumille. Omaa lomaani saan vielä tovin odotella, mutta samalla olen iloinen siitä että kevään kanssani puurtaneet tyypit pääsevät vaihtamaan vaihteen vapaalle. :)

Päätinkin tehdä kahdelle lähimmälle työkaverilleni pienet lomalaukut, joihin pakkasin muutaman kesäloman must -jutun.



Pussukat tein virkkaamalla siksakkia - tuota samaa kuviota josta aiemmin esittelin tehneeni itselleni sen pikkulaukun. Värit valitsin sen mukaan mikä mielestäni työtovereihini parhaiten sopii. Vetskarit ompelin kiinni puoliksi ompelukoneella ja puoliksi käsin (ja tähänväliin mainittakoon, että yksi pahimmista inhokkiasioistani on vetoketjun ompelu ompelukoneella, en onnistu siinä i k i n ä).




Pusseissa oli siis sisällä kesän tärkeimpiä selviytysmivälineitä, kuten ihana limen tuoksuinen Hurraw -huulirasva, lahjakortti jätskikiskalle, minikokoinen aurinkovarjo (että voi edes kuvitella olevansa jossain lämpimässä, kun Suomessa on vielä ihan pipokelit) ja tekemäni nilkkakoru. Näistä nilkkakoruista taas innostuin, pakko saada tehdä lisää!


 

Paketoimaan en niitä sen kummemmin alkanut vaan innostuin tekemään tällaiset pienet lomatervehdykset vain näiden pussukoiden ympärille. Piirsin ja väritin tötteröt ja teipillä vaan takaa tuo kappale kiinni. Ihan kivaa vaihtelua tällainenkin paketointimuoto!

Saajat pitivät yllätyksistä kovasti, ja sekös lämmitti minun mieltä. :) Nyt päätin ainakin ihan hetkeksi unohtaa siksakin ja siirryin kahdenkin eri projektin muodossa isoäidinneliöön. Niistäkin luvassa tarinaa joskus, mutta seuraavana kuitenkin haluan esitellä teille NÖDEN!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti