lauantai 11. lokakuuta 2014

Joulujuttuja.

Kyllä, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin! Minä, jouluihminen henkeen ja vereen, olen tälläkin kertaa saanut kipinän jo hyvissä ajoin. Monta joululahjaa on jo kaapissa valmiina odottamassa, ja uusia joulujuttuja omista käsistä syntyy tasaisin väliajoin. Osittain ehkä myös siksi, että ajatus osallistumisesta käsityöaiheisille joulumarkkinoille on nyt ajatuksena iskenyt ja kovaa. Samalla on tullut siis tehtailtua sinnekin jotain pientä.

 
Viimeisin hitti on ehdottomasti olleet nämä virkatut joulutontut, joita on viimeisen viikon aikana syntynyt pienenä välipalatekemisenä neljä kappaletta. Niin ja odottaahan tuossa sohvannurkassa vielä yksi puolikaskin, nenää ja täytettä vailla.

 
Nämä ovat jotenkin niin äärettömän helppoja ja nopeita tehdä, että tulevat oikeastaan tässä isoimmassakin tekemässäni koossa valmiiksi yhdessä illassa. Olen ajatellut että näistä voisi tehdä myös pienempiä versioita, mutta toistaiseksi en ole malttanut.

Tiedän, on ihan seinähullua alkaa tehdä tonttuja jo nyt, saati sitten esitellä niitä täällä. Tiedän todellakin. Onneksi nyt ei ole luvassa enempää tonttujuttua, esittelyvuoroaan nimittäin odottelee muutamat korut ja taitaapa ovessa roikkua uusi ovikoristekin... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti