keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Syksyä ja syntymäpäiviä.

Se on syksy nyt. Ainakin toistaiseksi. Joku väitti, että lupailivat vielä lämpimiä kelejä tulevaksi, mutta katsotaan.


Minä en tavallaan vihaa syksyä, vaikka olenkin sitä mieltä että kesää parempaa ei ole. Ja että luminen talvikin on ihan kiva. Syksyssä rakastan muutamaan asiaa; paksuja kaulahuiveja, ihania villaneuleita ja omenoita. Nyt ajattelin perehtyä tuohon viimeisimpään, nimittäin omenoihin. Taas tänä syksynä olen saanut niistä mahani kipeäksi.



Olen ahminut niitä töissä, kotona, kylässä, junassa, vanhemmillani... Missä nyt milloinkin on sattunut hollilla olemaan. Nämä kuvissani esiintyvät ihanat punaiset omenat ovat äidin ja isän omenapuusta.

 

Ihan jopa kuitenkin yllätin itseni, ja olen tehnyt omenoista vain yhden omenapiirakan tänä syksynä! Sen tein työkaveriltani hakemista omenoista. Loput pistin hilloksi, ja nyt viimeisimpänä...


 

... tein omenakaurakeksejä! Muuten ihan kaurakeksin ohjeella, mutta pistin sekaan runsain määrin omenaraastetta ja hyppysellisen kanelia. Nämä maistuivat ja keräsivät töissä kiitosta myös, kun kiikutin sinne synttäreiden kunniaksi vähän makeaa.

Tarkoilla silmillä saattaa huomata, että kaurakeksit olin pakannut tuollaiseen ruskeaan paperipussiin, jossa on erehdyttävän paljon samaa kuin edellisessä postauksessani esiintyneessä uudessa lankasäkissäni. No kyllä, minähän innostuin silloin tuosta ruttuisesta paperipussista niin, että halusin näihin jotain samaa tuntua. Samalla tekniikalla on siis tämäkin toteutettu, mutta kyseessä on vartavasten tähän hommaan ostettuja Pirkan paperisia biopusseja.


 

Eilinen nelituntinen keittiössä poiki kyllä jotain muutakin kuin kaurakeksejä. Niistä ajattelin laittaa huomenna vielä oman postauksensa, kunhan on ensin ähkytty viimeisetkin rippeet synttäri-illan kunniaksi vatsan uumeniin. Siitä esimakua tässä, joka on löytö Kuopionreissultamme;


Huomenna siis lisää!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti