lauantai 20. syyskuuta 2014

Muttereita.

Kuopiosta huomenta! Lähdimme perheeni naisväen kanssa pienelle viikonloppureissulle, ja siskoni olikin ottanut koneen mukaan. Ja itse olin tajunnut etukäteen ladata tänne parit kuvat odottelemaan tekstin napsuttelua, joten tässä tulee tämän viikonlopun osalta ensimmäinen kuvapläjäys. Huomaan, että viimeaikoina on tullut aika paljon kirjoiteltua koruista joita olen tehnyt, ja tämä noudatteleekin vielä samaa teemaa... Mutta huomenna tulossa jotain pientä kotijuttua :)

Tein siis kauan hauduttelemani mutterikorun, lopultakin. Mutterit ovat jo hetken odotelleet pääsyään koruun, mutta nyt vasta sain aikaiseksi pujottaa ne naruun.

 

 

Tein siis kaksinkertaisen nahkanyörikorun, johon laitoin mutterit niinsanotusti eri tasolle. Tuohon ylemmälle tuli kaksi pienempää ja yksi isompi mutteri, ja alapuolelle sitten tuollainen pitkula. Minähän joudun myöntämään, etten kyllä ymmärrä näistä yhtään sen enempää kuin että ne ovat tosi kivannäköisiä ;)


Tuonne koruun en sen kummemmin laittanut mitään lukkosysteemiä (joka nyt ei kyllä edes näköjään näissä kuvissa tule ilmi), vaan puristin vain nyörit sellaisen hopeaosan väliin. Tämä on sen verran iso, että menee pään läpi kaulaan pujotettaessa.

 

 

Valmis koru on siis tällainen. Vähän harmittaa, että käytin tuohon tätä paksua ja jämäkkää nyöriä, joka tuntuu juuttuvan asentoon kuin asentoon. Ylläolevissakin kuvissa näkyy, ettei nyöri laskeudu ihan niin kauniisti kaulaan kuin yleensä koruilta toivoisi. Mutta se nyt selvästi oli vain tätä ensimmäisen yksilön ajattelemattomuutta, seuraavaan mahdolliseen vastaavaan valitsen sitten nyörin tarkemmin. Tämä oli vain jämäpätkä askartelulaatikosta.

Seuraavaksi tosiaan siis korujen sijaan vihdoin luvassa jotain kotiin liittyvää. Vaihdoimme järjestystä, ja sain vihdoin ihanan pienen kierrätys-tuunaus-yksityiskohtani esille. Palataan siihen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti