lauantai 26. heinäkuuta 2014

Koru nilkassa.

Ei, ei sentään pallo nilkassa. Vaan koru! Nilkkakoru.

Ne ovat minun silmääni miellyttäneet jo useana kesänä, ja aika ahkeraksi käyttäjäksi olen vuosien myötä itsekin oppinut. Yhden kesän muistan kulkeneeni koru nilkassa joka paikassa - laitoin sen toukokuussa jalkaani kun rohkenin ensimmäisen kerran housunpunttia nostaa, ja otin sen pois vasta sitten kun lukko tarttui ikävästi syysiltoina villasukkiin. Se oli sellainen peace -koru ruskeassa nahkajälitelmänyörissä (edelleen kyllä tallella!), mutta sen jälkeen olenkin alkanut yhä enemmän tarkkailla nilkkakorun sopivuutta koko asuuni. Olen suosinut aika ensisijaisesti värejä, mutta nyt päätin tehdä itse itselleni yhden korun joka sopii kaiken kanssa. Siitä tuli tällainen;
Pahoittelen epämääräistä varvassandaali-/ballerinarusketusrajaa. Työni haittapuoli.
Pujotin kolmeen eri nyöriin erilaisia pieniä riipuksia ja helmiä, ja solminpa vielä näyttävyyttä antamaan muutaman solmun ilman sen kummempaa tarkoitusta.

Riipukset ostin jo tutuksi tulleesta Kivaputiikista, ja muutamat löytyivät omista kätköistä täältä kotoa. Kiinnitin koruun vielä papukaijalukon jotta kiinnitys onnistuu helposti. Koen itse tämän nyörikorun hieman näyttävämmäksi kuin kuminauhakorun, ja olinkin lopputulokseen tosi tyytyväinen! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti