perjantai 11. heinäkuuta 2014

Helmihamsterin tuunausvinkki.

Näin alkuun mainittakoon, että olen kyllä otsikkoni mukaisesti helmihamsteri. MUTTA en sellainen hamsteri joka ostaa helmiä milloin sattuu siksi, että ne näyttävät kivoilta. Olen ainakin toistaiseksi ostanut helmiä vain tarpeeseen.

Joskin välillä se tarve saattaa olla kolmelle keltaiselle helmelle ja sitten on pakko ostaa koko pussi, kun pienemmissä määrin ei saa. Ja sitten niitä jää kotiin pyörimään ilman järkevää säilytysratkaisua. Pussit on revitty auki ja askartelulaatikko on muutenkin kaaoksen vallassa, joten joku toimiva systeemi on ollut pakko keksiä. Toistaiseksi se on ollut pakastusrasia. Se ei ole millään muotoa miellyttänyt silmääni, mutta on ollut ainut mahdollinen vaihtoehto ihan jo senkin vuoksi, että on ollut varsin tiivis kantensa puolesta. Enkä ole viitsinyt pahemmin laittaa vastaan asian kanssa, kun raahaan helmiä milloin minnekin mukanani (esimerkiksi viikonloppuisin mökille). Puoliskoni on edellyttänyt, että mikäli työnnän helmet samaan matkalaukkuun muun omaisuuden kanssa, niiden on pysyttävä omassa rasiassaan. Höh.

No, kuten sanottua, se pakastusrasia ei ole miellyttänyt silmääni. Näin ollen sainkin ajatuksen kun kaavin rasvapurkkini pohjalta viimeisiä rasvoja. HAA! Siitä tulee täydellinen helmipurkki. Ei muuta kuin viimeistä pisaraa myöten rasva varsinaiseen merkitykseensä, ja sen jälkeen karhealla sienellä kunnon purkin puhdistus.

Sitten vain teippaukset irti, omat koristelut tilalle, ja helmet sisälle. Ei huono, eihän? Koristelua varten ostin Suomalaisesta Kirjakaupasta valkoisen tussin. Maksoin muistaakseni noin 5€, ja vaikka hankintaa ehdin jo hetken empiäkin, kannatti kyllä! Kysyin myyjältä sopivaa tussia mustan muovipinnan kirjoittelua varten, ja hän osasi minulle neuvoa valikoimista tämän. Itse olin lähinnä katsellut valkoisia permanenttusseja, mutta onneksi kysyin. Ei olisi varmaan ollut omavalintainen tussi läheskään niin hurjaa tököttiä kuin tämä!




Vähänhän se vielä tuoksuu aikaisemmalle sisällölleen, mutta onneksi voin väittää sen olevan hyvä tuoksu. Olemukseltaan tämä purkki oli kuin tehty tähän tarkoitukseen. Onneksi seuraava vastaavanlainen (joskin eri tuoksuinen) on jo käytössä - kohta saadaa helmille taas lisää säilytystilaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti