keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Parvekkeella.

Pääsiäinen on ohi. Paluu arkeen on koittanut. Tällä hetkellä lohduttaudun vain sillä, että aamukampa harvenee harvenemistaan, ja loma on jo ihan nurkan takana. Ja vähän silläkin, että ulkona paistaa aurinko. Eilen oli ihanan kesäinen ilma, tänään jo vähän viileämpää. Meillä täällä tilavassa yksiössä lämpö on pompannut heti inhimillisen lämpötilan toiselle puolelle, ja läpiveto on aika kova sana tällä hetkellä. Sellainen reilu 25c lämmintä sisätilassa riittää jo yksistään saamaan hikikarpaloita otsalle, puhumattakaan sitten siitä, että välillä täällä kotona pitää jopa puuhastella jotain. Esimerkiksi imurointi tässä huoneilmassa riittää hikoilumäärältään vastaamaan jo yhtä juoksulenkkiä.

Sitten asiaan. Aurinko toi tullessaan ensimmäisen mökkireissun, ja ensimmäisen mökkireissu toi tullessaan aarteen.


Kyllä, se on maitohinkki. Tai maitotonkka, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Se löytyi hylättynä romuna, ja minä tietenkin pelastin sen. Kuinka onnelliseksi voi tällaisesta ihminen tulla? Se on aito, alkuperäinen, alumiininen, tilavuus 4L. Kansi tallella. Ahh. Ei kahta kertaa tarvinut miettiä, mihin se löytää tiensä. No parvekkeelleni! Kukkiakin pistin jo sisälle, mutta melkoisten viritysten kera. Välttelen parhaani mukaan tuhoamasta tuota maitohinkkiä, joten en esimerkiksi uskalla laittaa sinne multaa ollenkaan - vedestä puhumattakaan.

Tämä maitohinkki innoitti minut sitten laittamaan parveketta muutenkin kesäisempään kuntoon. Siivosin ylimääräistä romua pois, pistin lyhdyt piiloon ja huomasin että parveke kaipaa värimaailmaansa istuvaa tyynyä somisteeksi 90-vuotiaan pappani tekemän säilytyslaatikon päälle.

Vanhat verhot matkalla kohti uutta...



Niinpä kaivoin tuon toisen puoliskon muinoin omassa asunnossaan olleet verhot esille, pyysin laittamaan silmät ja korvat umpeen, ja tartuin saksiin. Yksi Ikean sisätyyny lojui kaapissa käyttämättömänä ja äidin vanha Singer näytti houkuttelevalta askartelupöydälläni. Joskin tähän väliin mainittakoon, että me emme tule yleensä kovin hyvin toimeen. Siis minä, minun ideani ja ompelukone. Yleensä se ompelukone on se kolmas pyörä, ja liikaa. Niin kauan menee hyvin, kunnes se astuu kuvioihin.

MUTTA, kuinka ollakaan, tällä kertaa kaikki meni nappiin! Yhteistyö toimi saumattomasti, ja jotenkin siitä vain tuli tyynynpäällinen. En uskaltanut ottaa niin suurta haastetta vastaan että olisin tehnyt vetoketjullisen version, mutta keksinpäs ottaa mallia ihan tavallisista tyynyliinoista. Tuli muutes just partsille passeli! Kannatti säästää aikoinaan nämäkin verhot!

Kierrätys kunniaan - vanhoille verhoille uusi elämä tyynynä!

Sitten kun vielä lauantaille suunnitellulta Ikeareissulta löytyisi muutaman euron tyynynpäälliset jotka voisin päällystää noilla samoilla entisillä verhoilla, niin olisin aika tyytyväinen. Katsotaan.

Ja jotain onkin jo tekeillä myös tuonne partsin kattoon roikkumaan, kun ne lyhdyt siirtyivät odottelemaan syksyä... Mutta siitä lisää myöhemmin!

Iloista kuluvaa viikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti