torstai 3. huhtikuuta 2014

Lisää sulkia!

Kuten olen jo useammat kerran maininnut, lisää sulkia on tiedossa. Olin tämän vision saanut jo kauan sitten, suunnitellut ja miettinyt, lopulta hankkinut tarvikkeetkin.


Mutta kuten elämässä moneen kertaan on jo todettu, kaikki ei aina mene ihan suunnitelmien mukaan. Glitteriä sulkiin ja sulat oveen oli ajatukseni, mutta todellisuudessa projekti meinasi tyssätä jo siihen, etten saanut glitterpurkkia auki. No, selvittyäni tästä pistin tuumasta toimeen. Lopputulos ei kuitenkaan miellyttänyt silmääni, ja hädissäni yritin puhdistaa tuhoamaani pinkkiä sulkaa epämääräisistä glittermöykyistä. Onnistuttuani siinä kohtalaisesti päätin pistää purkit kiinni ja sulat oveen sellaisenaan. Meni hermo.


No, eivät ne silmääni miellytä siinäkään. Luulen, etteivät tule olemaan tuollaisenaan tuossa kovin kauan. Voi jopa olla, että ne ovat kadonneet siitä jo ennenkö tämä teksti ilmestyy Internerin syövereihin. Katsotaan, katsotaan... Näen jo sieluni silmin tuon toisen puoliskon ilmeen, kun hän tanssituntini aikana tulee omista treeneistään. Mahtaa ihmetellä, minkä kanan olen ehtinyt hänen poissaollessaan kyniä.

Tämä siis epäonnistui. Mutta koska olen (ainakin satunnaisesti) positiivinen ihminen, haluan päättää tämän postauksen onnistumiseen;



Sieltä sitkeästi puskee pintaan jotain!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti