perjantai 11. huhtikuuta 2014

Arjen juhlaa.

Rakastan pieniä yllätyksiä arjessa. Joko sellaisia, joita voin itse tarjota muille, tai sellaisia, jotka kohdistuvat minuun. Vaikka tähänastinen viikkoni on muistuttanut enemmän katastrofia kuin aurinkoista kevätviikkoa, on yllätyksiä riittänyt silti (ja ei lasketa tähän nyt niitä ikäviä yllätyksiä kuten kuvottavaa uutta naapuria, hurjaa haavaa sormessa tai avaimien pudottamista isoon roska-astiaan). Heti maanantaina viikon alkajaisiksi yllätin tuon toisen puoliskon ajamalla renkaat soikeina läheiselle kirpputorille, jossa olin edellisenä iltana nähnyt hänen puhelimeensa sopivan nahkasuojan. Tuolloin sunnuntai-iltana jäin empimään niiden ostoa ja kotona niistä puhuessani ne olivat kuulemma 'juuri sellaiset mistä hän on puhunut ja mitkä pitää saada'! Niinpä kiiruhdin seuraavana päivänä kädet kyynärpäitä myöten ristissä katsomaan, josko ne makaisivat pöydässä edelleen. Ja kyllä, ne olivat. Onnistuin yllättämään, kun tulin kotiin niiden kanssa.

Seuraava yllätys odotti seuraavana päivänä, kun tulin liian pitkäksi venyneen työpäivän päätteeksi kotiin. Jo eteisessä mutruilmeeni muuttui leveäksi hymyksi kun kuulin, että olohuoneessa minua odottaa muutama postisedän pudottama pikkupaketti. Ja kappas! Äiti ja sisko olivat muistaneet minua aivan ihanalla kynsilakalla ja ripsivärillä (PINKILLÄ, jota olin himoinnut!), sekä tietenkin osuvalla kortilla. Ainiin, oli siellä myös pieni suklaapupu, mutta sen söin jo melkein kääreineen kaikkineen. Ja tosiaan, toinen paketti oli serkultani, jossa käyttöönpääsyään odotteli ihana itsetehty pannunalunen sekä kiva kortti sielläkin. Voin kertoa että kaikkia yllätyksiä on jo testattu (ainakin kertaalleen) ja tyydynpä vain toteamaan, että kyllä läheiset tietävät mistä tämä tyttö tykkää. ♥

Postin tuomat yllärit. Suklaapupu oli tässä vaiheessa jo paremmassa paikassa. Ja tuo ihana kynsilakka on oikeasti ihan neonpinkki, kuulemma Apteekista löydetty, jännää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti